Sivut

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Massailua

Massasta olen taas kerran tehnyt lisää riipuksia

 Vesimeloneja

 Avattu banaani

 Pelastusrengas

 Patonki

 Mansikka

Vesimelonin viipale ja banaaniterttu

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puuta

Puuhelmistä olen tehnyt värikkäitä rannekoruja joustonauhaan.







Lisäksi on tullut tehtyä korvakorut metalliriipuksista.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Neljä kaulakorua

Tein edellispäivänä neljä kaulakorua, kaikki samalla tavalla. Jokaisessa takaosa on mokkanauhaa ja etuosa ketjua.











Sydän ja karhu riipukset ovat howliitti kiveä ja kaksi muuta metalli riipuksia. Jokaisessa kaulakorussa on myös sivulla hopeoitu salpalukko. 

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Enkeleitä

Eli siis enkeleitä on tullut tehtyä. Kaksi korvakorua ja riipuksia johon laitoin lukot, jotta ne saa kiinni mihin vaan roikkumaan



Hyvää viikonloppua!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kamera setti

Syntymäpäivälahjaksi annoin kamerariipuksista tehnyt korvikset ja kaulakorun, jossa on lisäksi kissansilmälasihelmiä.




tiistai 8. heinäkuuta 2014

Korviksia, korviksia

Tulipa tehtyä korvakoruja oikein urakalla.






Yhteensä korvakoruja on siis kymmenen. Lasihelmiä, riipuksia ja pari helmiäislasihelmeä.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kolme korvakorua

Korvakoruja luvassa tällä kertaa. Ylimmäisessä kissansilmälasia toisissa lasihelmet.




Hyvää alkavaa viikkoa!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Pari lisää

Massasta olen tehnyt vielä pari riipusta lisää.

Pizza paloja ja pekonin viipale

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Lisää massailua

On tullut tehtyä vähän lisää massa riipuksia. Osaan tulee vielä lakka kerros.

 Hampurilainen ja hod dog

 Muffini, kakku ja sen pala

 Appelsiini, vesimeloni ja banaani johon laitoinkin jo narun.

 Keksejä

 Kolmioleivät

 Jäätelö

Sydänriipus ja ruusu

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kaulakorut

Aikaisemmin on tullut tehtyä tämä kaulakoru. Helmiäislasia ja metalliosat.




On tullut myös helmiäkin tilattua ja samalla tämä Swarovskin kristallisydän. Laitoin ihan yksinkertaisesti vain riipuspidikkeen, ketjun ja lukon. Koru on aika lyhyt.