Sivut

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ranne-, kännykkä- ja korvakoruja

Tässä tällä viikolla tekemiäni koruja:







Nyt joulun aikana en varmaankaan tule tekemään yhtään korua, joten ensivuonna sitten lisää.

HYVÄÄ JOULUA!!!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ranne- ja kännykkäkoruja

Tänään tein nämä neljä rannekorua.

 Mustia ja vihreitä puuhelmiä, posliini leppäkerttu ja vihreitä lasihelmiä.

Kultaisia ja vihreitä puuhelmiä, läpinäkyviä lasihelmiä, keltaisia särölasihelmiä
ja pienten kultaisten helmien materiaalia en tiedä.

Samalla tein kolme yksinkertaista kännykkäkorua. Keraamiset sydämet.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Enkeleitä, kakkupalat ja konvehti

Eilen muovailin cernit massasta nämä kaksi kakun palaa ja konvehdin.




Enkeleitäkin olen pari yhdeksän tehnyt.

Enkeleissä helmiäislasia, paitsi kahdessa alimmaisimmassa lasia. Mitään erikoisempia koruja en ole tehnyt, joten näitä yksinkertaisia koruja tällä kertaa.
Ja vielä tähän loppuun kaksi kirjanmerkkiä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Helmikudontakehys

Tilasin netistä helmikudontakehyksen n.viikko sitten ja eilen se sitten saapui.



Ehtisinkin eilen aloittaa kutomisen. Jatkossa siis enemmän helmikudottuja koruja. Samalla tuli ostettua myös vähän muuta.

 Hopeoituja kirjan merkkejä

 Helmiäslasi helmiä (näistä ajattelin tehdä enkeleitä)

 Kiinnityshelmen päällyshelmiä

 Helmilankaa

Ja helmineuloja

Mitään koruja ei ole tullut tehtyä, paitsi tuo joka on vielä kesken ja suunnittelu alustallakin olisi vielä yksi keskeneräinen

torstai 7. marraskuuta 2013

Huovutetut helmet

Ajattelin tällä kertaa laittaa ohjeen huovutettujen helmien tekoon.

Tarvitset:
huovutusvillaa,
mäntysuopaa ja
lämmintä vettä

 

1.  Ota haluamasi määrä villaa ja kastele se
2.  Lisää villaan saippuaa ja hiero sitä käsiesi välissä helmeksi
3.  Lisää tarvittaessa vettä tai saippuaa


4.  Halutessasi voit lisätä helmeen villaa kietoen sitä sen ympärille
5.  Jatka huovuttamista niin kauan kunnes helmi on sopivan kokoinen ja tiivis
6.  Huuhdo se ensin kuumalla vedellä sitten kylmällä
7.  Jätä kuivumaan yön yli
8.  Valmis.


Näistä helmistä voisi tehdä esimerkiksi söpöt korvikset. Itse en ole helmistä tehnyt vielä mitään, mutta lähiaikoina voisin tehdäkkin. Samalla tekniikalla voit tehdä eri kokoisia, muotoisija ja värisiä helmiä. Huovutettuja helmiä myydään kaupassakin, mutta tekemällä ne itse saat juuri oikea kokoisen ja värisen helmen. Mitään koruja en olekkaan tehnyt, mutta suunnittelu alustalla on kyllä yksi kesken eräinen.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Lisää kännykkäkoruja

Koruja en ole nyt lähipäivinä paljoa tehnyt, muuta kuin nämä kaksi kännykkäkorua.

lauantai 26. lokakuuta 2013

2 x kännykkäkoru

Muita koruja en olekkaan tehnyt, kuin nämä kaksi kännykkäkorua.


Ostin eilen nuo kaksi lasi sydäntä, jotka pääsivätkin heti käyttöön. Itsellänikin on käytössä tuollainen, mutta vaan sininen.

torstai 24. lokakuuta 2013

Kaulakoru lasihelmistä



 Tällä kertaa ihan yksin kertaisesti kaulakoru lasihelmistä.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hiuspinni ja rannekoruja

Tänään laitoin lukot aikasemmin tekemiini rannekoruihin. Korut tehty memory-vaijeriin.



Eilen illalla sain tämän aikaiseksi:


Eilen mulla alkoi syysloma, joten voi olla, että koruja tuleekin tehtyä vähän enemmänkin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaulakoruja

Tänään tein tuosta aikaisemmasta korusta nyt sen lyhyemmän version.


Laitoin myös aikaisemmin tekemiini massariipuksiin narut.


Tässä siis tämän päivän korut, huomenna ehkä lisää...

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pelkkä kaulakoru

Tänään tein tämän pitkän kaulakorun:




Kokeilin kerrankin tehdä korun joka ei ole symmetrinen. Omastamielestäni onnistuin aika hyvin. Huomenna teen varmaan melkein samanlaisen, mutta lyhyemmän, koska noita helmiä jäi vähän yli.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Rannekoru ja korviksia

Tänään tein nämä korut:





Ekassa korvakorussa on lasihelmiä ja tuollainen kellokukka. Toisessa lasihelmiä ja kulkunen.
Rannekorussa käytin kukkalinkkejä, lasihelmiä ja pienen sydän riipuksen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Rannekoru ja avaimenperiä

Eilen ostin aivan ihania helmiä, jotka pääsivät heti myös valmiiseen koruun. Niiden materiaalista ei ole hajuakaan, mutta sopivat täydellisesti, noiden mustien puuhelmien joukkoon. Helmet pujotettu ihan vaan joustolankaan, koska en jaksanut niistä mitään sen ihmeellisempää tehdä.


Tänään tein vielä pari avaimenperää lisää.



torstai 10. lokakuuta 2013

Avaimenperiä ja korvikset

Tein äsken kolme avaimenperää. Kahdessa niistä on puuhelmi ja tuossa yhdessä on massasta itse tehty helmi.




Tein tänään myös napeista korvikset.


Tässä siis tämän päivän korut. Viikon loppuna teen sitten varmaan lisää, kun mielessä olisi yksi hyvä idea.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Yksi helmi, yksi koru

Eilen tein maailman yksinkertaisimman kaulakorun. Tuon helmelle olen jo kauan yrittänyt saada valmiiseen koruun, mutta lopulta se sai vain ketjun ympärille. Helmi on myös yksi ensimmäisistä helmistä mitä minulla on ollut. Korusta tulikin yksin kertainen, mutta hieno.